torstai 13. maaliskuuta 2014

Meinas unohtua!

Tässä on kuukauden biisi, johon olen aivan hullaantunut!
UGH! Olen puhunut.

Heta

Raikasta torstaita!

Hyvää aikaista huomenta!
Hitto kun on mukavaa olla hereillä ennen kuutta aamulla. Ihan oikeasti siis, se on mielestäni kivaa. Jätin Levozinin pois, joka on vaikuttanut niin, että yöunet on vähentyneet 11-14 tunnista 7-8 tuntiin! Yey! :) Viimeinkin on aikaa tehdä jotain muutakin kuin nukkua.
Lääkärille tai hoitajalle en tietenkään ole vielä kertonut omista lääkemuutoksista :D Kaikki aikanaan.
Ja jos jotakuta nyt kiinnostaa, minkä takia alunperin lääkkeitä syön, niin sain diagnoosin reilu viisi vuotta sitten, sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Googlettakaa, jos ei sano mitään. Ei se mikään salaisuus oo koskaan ollutkaan, hullu mikä hullu! :D

Tatuointivehkeet seisoo edelleen Helsingissä. Käyköhän niinkuin kaverin pyörän vanteelle, joka tuli kahdessa päivässä jenkeistä Suomeen, mutta jumitti sitten puolitoista viikkoa Helsingissä ennenkuin joku malttoi raahata sen Kouvolaan. Huimat 140km kun on matkaa, kestäähän siinä tietysti aika kauan.
Että DHL vois pistää vauhtia, min kädet ei jaksa enää odottaa, että pääsee tikkaamaan!
Ompelukone alkaa olla huono korvike, niin paljon kuin kuitenkin tykkään ommella.

Siitä puheen ollen, taidan höräistä kaffet pois ja mennä ompelimon puolelle.
Hassuu päivää kaikille!

Heta

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Otsikko.

Hirveen hyvää aikaista aamua!
Täällä on jo tunti kukuttu hereillä, kun yöunet vei kai joku sängyn alla asustava peikko.

Tatuointivehkeet ovat päässeet jo Helsinkiin asti! Noh, siellä ne kuitenkin jumittaa seuraavat kaksi viikkoa, ennenkuin tapahtuu mitään. Ne sentään seilasi kolmessa päivässä toiselta puolen maailmaa, niin eihän se nyt tule kuuloonkaan, että Suomen sisäisessä liikenteessä pääsisi yhtä nopeasti perille.
Näin on käynyt muutamalle tyypille, joista olen tietoinen. Ja varmaan useammallekin, joita en edes tunne... Piirrän ison rastin seinään, jos ne on vielä tällä viikolla perillä ja min käsiteltävissä.

Hiusjuttuja; oon aivan sairaan kyllästynyt tähän nykyiseen väriin, vaalea kupari, vai mikä tää nyt on. Haluun tumman taas! Tumma violetti ois aivan sairaan hieno, täytyy varmaan sijoittaa tänään uuteen väriin! Siinä on taas isännälle ihmetystä, kun tulee iltapäivällä töistä kotiin ;) Onneks hän on ottanut min hiusjutut aina hyvällä, ei oo vielä sellaista väriä vastaan tullut, mistä hän ei oo tykännyt. Sama ka minkäväriset karvat päässä on, ollaan sentään naimisissa, niin luulen että hän rakastaa minua :)

Täytyis taas kuvailla kenkiä, että te, rakkaat lukijat, näkisitte viime aikojen hankintoja. Laiskuus on iskenyt, vaikka on ihana uus kamerakin olemassa! Noh, josko sitä töiltä kerkeäis ja ottais asiakseen laittaa korkkaria riviin!

Pitemmittä puheitta, ilmoitin, että olen vielä hengissä.

Heta

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Jännittää!

Nonni! Nyt se on sitten tilaus tehty ja tatuointivermeet on tulossa! Sormet syyhyää että pääsis jo surruttelemaan! Ugh! Malleja on satoja, piirustusvehkeet on olleet esillä lähes joka päivä (minkä olen ompeluilta ja palkkatöiltä kerennyt) sekä ideointi on ihan mahdottoman pursuavaa :)
Kai tässä vielä ainakin viikko vierähtää, ennenkuin tavarat laivataan tänne, mut eiköhän tässä jaksa vielä odotella, kun tätä on odotettu ja mietitty tarkkaan jo muutama vuosi. Pääasia, että tulossa ovat!

IIhihii, en miä nyt pysty keskittymään, mut tässä oli väliaikatietoja :P
Heta